Viikon aikana olen...
Avannut grillikauden.
|
Pallogrillillä rivitalon takapihalla.
Grilliseurana olivat Jerry, Santtu ja Heikki. Salla ja Tiinakin
piipahtivat. Sallan tomaatit "grillasin" todellisuudessa mikrossa, ei se
onneksi huomannut mitään. |
Ollut opettajana.
|
Olin äitillä sijaisena Kangasalan lukiossa ja pidin siellä muutaman
äikäntunnin. Kangasalan uusi lukio eroaa kyllä melkoisesti muista
lukioista missä oon käyny. Se on sisustettu värikkääksi, ja oppilaille
on järjestetty hengailupaikoiksi Fatboy -säkkituoleja ja isot vihreät
oleskeluportaat. Luokat ei onneksi oo ihan niin räikyviä, mutta
niihinkin on tuotu väriä mm. oransseilla valoverhoilla. On kivaa
opiskella valoisassa ja pirteässä ympäristössä, sammon harmaat luokat on
tylsiä.
Kanglussa kaikille oppilaille on jopa
jaettu omat iPadit. Epäreilua! Meidän koulussa ei puhettakaan moisesta,
edes konseptipaperia ei meinannut saada lainaksi, jos sen oli unohtanut
ottaa mukaan kokeeseen. Lisää sijaisuuksia tiedossa huhtikuussa! |
Tehnyt ihkaensimmäisen kakkuni.
|
Tajusin alkuviikosta, että enpäs oo koskaan tehnyt kakkua. En oo
leivosten ylin ystävä, mutta juustokakku on joskus hyvää, joten tein mangojuustokakun. Koristeiksi väsäsin suklaareunat ja rullia. Kakku pysyi
kasassa, ja onnistui paremmin kun odotin; se maistuikin jopa juustokakulta. Voisin
laittaa tänne blogiin teko-ohjeita jos siihen on kiinnostusta. |
Käynyt elokuvissa.
|
Tulin pari tuntia sitten kotiin. Käytiin Jerryn kanssa
katsomassa Cloud atlas. Melkein harmittaa, että kerkesin tekemään jo
postauksen leffoista, eikä tämä ehtinyt mukaan. Elokuva oli lähes
kolmituntinen, mutta todella mukaansatempaava. Se koostui monesta eri
tarinasta, joista jokainen olisi jo yksinään toiminut hyvin elokuvan
juonena. Aivan uudenlainen elokuvakokemus, menkää katsomaan. |
On ollut mukava viikko. Perjantaiaamuna vaihdan maisemaa ja lähden Lappeenrantaan!
Mitä mukavaa olet tehnyt kuluneen viikon aikana? :)
<3: Kata
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti