I want to continue being crazy; living my life the way I dream it, and not the way the other people want it to be

Oon tosi pahoillani, että täällä ei vaan yksinkertasesti oo ollu aikaa päivitellä blogia. Lisäksi ongelmia on netin kanssa, sillä mun huoneessa se ei toimi kovin hyvin. Seuraavaa tekstiä oon kirjotellu pienissä pätkissä jo muutaman viikon ajan (!!!), joten ajan ilmaukset saattaa heitellä nykyhetkeä ajatellen... Kaikki vapaa-aika mitä täällä kiireessä löytyy, menee yleensä nukkuessa tai asioilla juostessa. Ja koska vapaahetkiä on melko harvassa, ei sillon tee mieli vaan istua huoneessa dataamassa, vaan ennemmin on tullut lähettyä kaupungille, salille tai nähtyä kavereita.

Kiireisimmät ajat alkaa töissä kuitenkin jo vähän helpottaa, ja stressin lientyessä nappasin itselleni flunssan ja kurkunpään tulehduksen. Olin siis toissaviikolla pari päivää sänkypotilaana. Täällä ei lääkkeiden kanssa säästellä; lääkäri määräsi heti kuutta eri lääkettä, joita tulee nauttia useaan kertaan päivässä. Laskujeni mukaan popsin 19 kertaa päivässä antibiootteja, yskänlääkkeitä ynnä muita. Turvallista? No ainakin tehokasta, sillä jo kahden päivän jälkeen olo alkoi jo olla kohentunut. Väsyttäviä ne lääkkeet kyllä oli, nukuin vaivatta pari vuorokautta putkeen pitäen vaan pienet ruokatauot välissä. Oli huippua päästä taas takas töihin. Vaikka päivät täällä on törkeen rankkoja ja väsyttäviä, niin tää on silti huipuin työ ikinä!
     Monet onkin multa kyselleet, mitä me täällä oikein tehdään, ja suunnittelin tekeväni jonkinlaisen laajemman postauksen aiheesta myöhemmin, kun alan olla itsekin paremmin kärryillä asiasta. :-D Niille, jotka ei vielä tiedä, työskentelen siis lasten aktiviteettioppaana hotellissa. Tyypillistä työpäivää on hieman vaikeaa kuvailla, koska jokainen päivä on täysin erilainen ja melkeinpä mitä tahansa voi tapahtua! Mutta sen voin sanoo että tää on älyttömän hauskaa, ja varmasti hulluimpia töitä ikinä. Meidän lastenklubi ei oo aivan se perinteisin, mihin lapset tulee ja sitten askarrellaan porukalla. Toki me sitäkin tehdään, mutta meidän työtiimi on aivan sekopäinen; välillä saatetaan juosta ympäri hotellia merirosvoasuissa huutaen merirosvohuutoja tai hyppiä vaatteet päällä uima-altaisiin. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että innostutaan vesi-ilmapallosotaan kesken päivän tai kyllästytään askarteluun ja tuhritaan lasten ja meidän naamat, kädet ja jalat sormiväreillä. Tähän mennessä mun päivät on koostunu mm. vesiliukumäissä laskemisesta, minigolffin ja rantalentiksen peluusta, rannalla hengailusta, peleistä ja leikeistä, tanssimisesta ja erilaisista merirosvoaktiviteeteista. Ainakin nyt ekojen viikkojen perusteella tuntuu, että tää on ihan mun juttu. Vaikka oon aina ihan rikkipoikkiväsynyt töiden jälkeen, on päivät niin hauskoja, ettei ne edes tunnu työltä.

Iltapäivällä ohjelmassa on aina merirosvoaktiviteetteja. Asukin valitaan luonnollisesti sen mukaan!

Miniklubin sisustuspäivä. Piti saada mahdollisimman paljon tavaraa kulkemaan kerralla, jotta säästytään useemmilta reissuilta... Pöllittiin kuljetusta varten rullilla toimiva pyykkikori. Kuvassa aktiviteettitiimistä Sofia ja Anna.

Saatiin aamupalalla idea pitää piknik miniklubissa, joten innostuttiin Sofian kanssa hamstraamaan buffetista ruokaa mukaan!

Toissaviikolla saatiin vihdoin meidän puuttuva tiimiläinen, tanskalainen Natasha, paikalle. Päästiin vaihtamaan ensimmäistä kertaa kunnolla myös vapaalle. Tiistai-iltana meillä oli tiimi-illallinen; mukana oli siis meidän aktiviteettiopastiimin lisäksi myös kohteessamme työskentelevät oppaat. Tiimi-illalliselta jatkettiin vielä viihteelle keskustan baarikadulle. Näin ensisilmäyksellä Kusadasin baarit ei vaikuttaneet ollenkaan hullummilta. En tiedä, löytyykö täältä kauheesti isompia yökerhoja, mutta itse viihdynkin baareissa ehkä paremmin.

Kusadasin yössä. Kuvassa Natasha ja Anna meidän tiimistä.

Keskiviikkona jatkettiin muutaman tunnin yöunilla tiimipäivään Jeeppisafarin merkeissä. Sää ei kuitenkaan suosinut meitä, kun monta viikkoa kestänyt helle vaihtuikin harmaisiin pilviin ja tuuliseen ilmaan. Jeeppien kyydissä hieman palelsi, mutta me ei annettu sen latistaa tunnelmaa. Jeeppisafari kesti useita tunteja, ajettiin vuoristossa kapeilla hiekkateillä ja maisemat oli todella hienot. Pysähdyttiin myös matkan varrella pienissä kyläkahviloissa sekä syömässä. Loppumatkasta ohjelmaan olisi kuulunut vielä pidempi pysähdys hiekkarannalla, mutta viileän sään vuoksi viivyimme rannalla vain kymmenisen minuuttia. Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut säästä huolimatta. Oli huippua päästä vihdoin tutustumaan paremmin myös oppaiden tiimiin, tullaan kuitenkin viettämään varmasti paljon aikaa kauden aikana yhdessä.

Simon, mä ja Natasha

Torstaina meillä on aina vapaapäivä, joka sattui nyt mukavasti heti tiimipäivän perään. Ilma oli edelleen harmaa, joten keksittiin tyttöjen kanssa lähteä Izmiriin shoppailemaan. Izmir on yksi Turkin suurimmista kaupungeista, vain tunnin matkan päässä Kusadasista. Ikea oli alunperin ykköskohteena, sillä haluttiin ostaa omat lakanat yms. sälää huoneisiin, jotta tulis vähän kodikkaampi tunnelma. Itse innostuin kuitenkin shoppailemaan enimmäkseen vaatekaupoissa, sillä en ollut koko muutaman viikon täällä olon aikana päässyt pesemään pyykkiä, ja puhtaat vaatteet alkoi olla kortilla. Kaupat oli aika lailla samoja ketjuliikkeitä, mitä Euroopassakin joka puolella. Kun asuu samassa paikassa, jossa myös työskentelee, on hirmu rentouttavaa päästä välillä ihan toiseen ympäristöön. Tuli heti lomaolo, kun kierreltiin päivä Izmirissä.

IKEAN LIHAPULLIA<3

Izmirin reissun ostoksia:

Löysin marketista piltin korviketta :-)

Viime viikko oli myös kohtuu rento ekoihin verrattuna, sillä ollaan jo päästy melko hyvään päiväjärjestykseen töiden kanssa. Mä ja Natasha oltiin Chill out -nuortenklubissa lastenklubin sijaan, ja koska ilta-aktiviteetteihin ei ollut riittävästi osallistujia, saatiin me viettää pari vapaailtaakin. Yks ilta keksittiin lähteä oppaiden asunnoille pesemään pyykkiä, ja juotiin siinä illan mittaan sit parit drinksut ja pelailtiin kaikennäkösiä pelejä. Seuraavana iltana meillä oli taas tiimi-illallinen, kun yhteistyöravintolamme Yukka kutsui koko Nazarin porukat syömään ja juomaan. Molemmat illat oli kyllä huippuhauskoja, meillä on ihan huikee opastiimi täällä Kusadasissa.

Juhliminen vei kyllä veronsa, ja parin tunnin yöunilla työpäivät tuntui loputtomat pitkiltä. Torstain vapaapäiväksi suunnitellut pitkät yöunet ja rannalla makoilu vaihtuikin Izmirin toimistoreissuun, kun yllättäen meidän tarvikin hakea passit ja työtä varten haetut oleskelulupapaperit ennen perjantain Alanyan lentoa. Kun paperit oli jonotettu, tulikin suunnitelmiin muutos, ja me lähdettiinkin bussilla kohti Alanyaa. Meillä oli siis siellä viime viikonloppuna uimaohjaajakoulutus, johon osallistui kaikki Nazarin ensimmäisen vuoden aktiviteettioppaat, elikkä sama porukka joka meillä oli ekalla viikolla koulutuksessa. Alanyaan matkustukseen kului koko perjantaita edeltävä yö, ja koko viikon univelat yhteen summattuna oli todella vaivan takana pysytellä perjantaina hereillä yhdeksän tunnin uimaopetusluennolla. Illalla lähes koko porukka lähti juhlistamaan jälleennäkemistä, mutta meikäläinen päätti ottaa kunnon unet, sillä seuraavana yönä oli tiedossa taas koko yön kestävä matkustusrumba takaisin Kusadasiin, jossa työt taas odotti aamulla heti kun päästiin perille.
      Vaikka pari tyttöä meidän tiimistä on juhlinut heti perään tälläkin viikolla lähes joka ilta, oon itse mennyt nukkumaan aikaisin ja kirinyt kiinni viime viikkojen aikana kasautuneita univelkoja. Työ lasten kanssa vaatii täyden keskittymisen, ja työpäivistä tulee ikäviä jos väsyttää ja edellispäivän juhliminen painaa päälle. Oppaat on noin yleisesti melko bilettävää porukkaa, ja välillä tunnen itseni ihan mummoksi, kun valitsen ennemmin pidemmät yöunet ja aamusalin kuin villin bileillan.


Täällä tapahtuu koko ajan paljon, mutta yritän todella järjestää aikaa bloggailuun ja petrata myös kuvaamisen kanssa, niitä kun ei oo tullut nyt otettua juuri lainkaan viime viikkoina... Lisää kuvia on kuitenkin muiden kameroissa, ja pistän niitä tänne sitten jälkijunassa kun saapuvat mulle asti. Tähän mennessä nää pari postausta on olleet aikalailla arjen kuvausta, mutta jos teillä on jotain toiveita tai kysymyksiä, niin kertokaa ihmeessä! :-) Voin esimerkiksi joku kerta esitellä mun upean (krhm) asunnon tai tehdä meidän työstä kertovan postauksen.

Toivottavasti kaikilla teillä menee myös hyvin. Lähettäkää mulle ruisleipää ja salmiakkia.


<3: Kata

Home is where the heart is, and my heart is wherever I am at the moment

Kirjoitin alla olevan postauksen jo eilen, mutta nettiongelmista johtuen julkaisen sen vasta nyt.

----
Oon juuri matkalla tulevaan uuteen kotikaupunkiini Kusadasiin! Takana on viikko koulutusta Incekumissa, mutta nyt on aika siirtyä kohteisiin ja aloittaa työt. Koulutusviikko on ollut hurjan kiireinen, mutta mukava, ja varmasti hyödyllinen tulevaa kautta ajatellen. Myöskään yllättäviltä sattumilta ja isoiltakaan muutoksilta ei olla säästytty, mutta se lienee toisinaan olennainen osa opaselämää. Eftalia Aqua hotellissa, jossa vietettiin ensimmäinen viikko, ei toiminut kunnolla netti, eikä aikaa kirjoittamiseen löytynyt muutenkaan. Seuraavan kuuden tunnin bussimatkalla muuta ei sitten olekaan kuin aikaa, joten varautukaa kuulemaan kaikki olennainen, ja myös läjä epäolennaista tietoa ja kuvia, ensimmäisestä viikostani Turkissa. 

Sunnuntai 21.4 oli lähtöpäivä, mutta päätettiin Konstan kanssa lähteä jo lauantaiksi Helsinkiin, jotta ei olis niin aikainen herätys, kun se heittää mut kentälle. Tultiin lauantaina aamupäivällä Helsinkiin, ja mä kävin ekaks huollattamassa ripset. Päivä me vietettiin Heurekassa, ja kävästiin myös Ikeassa. Illalla käytiin vielä syömässä Italialaisessa ravintolassa. Yövyttiin Scandicin Paasi -hotellissa, joka on tosi hieno ja modernisti sisustettu. Varmaan paras suomalainen hotelli, jossa oon ite ollut. Eikä yöpyminen ollut kallistakaan. 

     Sunnuntaina saatiin nukkua aikas myöhään, ja mä kävin reippaasti salillakin ennen aamupalaa. Hotellin aamupalakin oli ihan täydellinen! Käytiin vielä Pasilan asemalla nappaamassa mulle passikuvia mukaan, ja yhden aikoihin tapasin lentokentällä pari aktiviteettiopasta, jotka tuli samalla lennolla. Lentokentällä tuli sellanen kummallinen olo, kun ei mitenkään pystynyt hahmottamaan, miten pitkäksi aikaa tänne oikeesti lähdetään, mutta ei taas tuntunut oikein lomalle lähdöltäkään. Mulla on tavallaan vieläkin se sama olo. Sitä on hankala selittää, mutta uskon, että menee vielä aika kauan, ennen kuin ymmärrän viettäväni täällä seuraavat 7kk.

Kun vihdoin illalla saavuttiin Antalyan lentokentälle, ilma oli sateinen. Nazarin oppaat oli meitä vastassa, ja lähdettiin minibussilla Incekumiin hotelliin. Tultiin sen verran myöhään perille, että syötiin vaan iltapala hotellilla, ja mentiin nukkumaan. Pitkä matka väsytti, joten olin tyytyväinen kuullessani, että mulla on vapaapäivä seuraavana päivänä. Muut aktiviteettioppaat lähti toimistoihin tekemään oleskelulupapapereita yms. Me Kusadasiin lähtevät oppaat tehdään ne vasta kun saavutaan Kusadasiin. Muut meidän tiimin oppaat ei olleet vielä saapuneet hotelliin, joten vietinkin seuraavan päivän rauhassa altailla auringossa makoillen ja tutustuen hotellin tarjoamiin ruokiin. Meille kuuluu koulutuksessa ja kohdehotellissa all inclusive, joten nälkä ei pitäis ainakaan yllättää täällä. Poltin tietysti itteni jo heti ensimmäisenä päivänä, mutta minkäs sille voi. Aina se Suomessa jäätymisen voittaa. ;-)

Seuraavat päivät kuluikin sitten aika tiiviisti luokkahuoneessa koulutuksessa, ja osin myös ulkona pelien ja leikkien parissa. Etenkin ekat päivät venyi helposti reiluun kymmeneenkin tuntiin, sillä päivän kouluksen jälkeen iltaohjelmana saattoi vielä olla tanssia tai tehtäväksi annettujen esitelmien tekoa. Lähes kaikki vapaa-aika meni alussa syömiseen ja nukkumiseen, mutta kauden aikana työpäivät ei onneksi meillä aktiviteettioppailla tule olemaan niin pitkiä kuin nämä koulutuspäivät ja normaalien oppaiden työpäivät. Monille tuli yllätyksenä, kuinka fyysisesti rankkaa koulutus oli. Yhtenäkin päivänä juostiin ja pelattiin auringon paahteessa aamusta iltaan, ja iltamyöhillä oli vielä tanssitunnit kauden aikana järjestettävää minidiscoa varten. Liikunta ehdottomasti tasapainotti luokkahuoneessa istumista. Ja koska aikaa ei omatoimiselle kuntoilulle juurikaan paria aamulenkkiä lukuun ottamatta jäänyt, ja hotellin kuntosali oli erittäin pieni ja huono, oli se mulle vain positiivinen juttu päästä liikkumaan paljon. Luokassa järjestettävillä oppitunneilla käsiteltiin mm. työnantajayhtiötämme Nazaria, yrityksen historiaa, erilaisia sääntöjä ja asetuksia työssä, ensiapua ja kauden aikana järjestettäviä aktiviteetteja; miniklubia, lastenklubia, nuorten chill out –klubia ja lasten uimakoulua.

En oo koskaan aiemmin ollut Turkissa, joten en tiennyt mitä odottaa esimerkiksi hotelliruualta. Eftalia Aqua -hotelli oli todella hieno, mutta kuulemma kohdehotellit ovat vielä parempia, ja ruoka on vaihtelevampaa. Täytyy myöntää, että tuolla ruokalajit ei vaihdelleet juurikaan, ja niihin alkoi viimeisinä päivinä jo kyllästyä hieman. Aamupalat oli melko samantyylisiä kuin suomessa; leipää ja siihen runsaasti erilaisia päällisiä, kananmunia, croissanteja, jogurttia, hedelmiä yms. Lounailla söin usein salaatin ja keittoa. Illalliselle olisin kaivannut ehkä enemmän terveellisiä vaihtoehtoja; lähes kaikki liha oli rasvakeittimessä valmistettua ja vain vaaleaa pastaa, riisiä yms oli tarjolla. Toivottavasti kohdehotellissa on otettu tämä huomioon, tai muuten palaan talvella Suomeen kymmenisen kiloa painavampana. :-D Jälkkäreinä oli aina kymmeniä erilaisia leivoksia ja kakkuja.

Osa porukasta kävi parinakin iltana bilettämässä Alanyan keskustassa, mutta itelläni ei ollut mitenkään erityistä fiilistä lähteä juomaan ja päivät oli tosi väsyttäviä, joten valitsin mieluummin kunnon yöunet. Yhtenä iltana käytiin porukalla syömässä Alanyan keskustassa, ja kerran kävin kiertelemässä kauppoja siellä. Muuten viikko kului hotellilla, joten en saanut kauhean kattavaa kuvaa Incekumin ja Siden alueesta. Lyhyellä vilkaisullakin jo kuitenkin vahvistui se, minkä olin kyllä jo ennestäänkin kuullut; näillä alueilla lähes kaikki on tehty turisteille. Oon kyllä tosi iloinen päästessäni Kusadasiin, jossa paikallinen kulttuuri on kuulemma paljon vahvemmin esillä.

Alussa mainitsinkin vastoinkäymisistä, ja melko iso sellainen tuli vastaan saapuessamme koulutukseen. Olin tiimimme oppaista ainoa, joka oli saanut viisuminsa. Ruotsissa ja norjassa ei viisumeita oltu jostain syystä myönnetty Kusadasiin lähteville aktiviteettioppaille ollenkaan. Näin ollen kaikki oppaat mua lukuun ottamatta joutuvat palaamaan kotimaihinsa hakemaan viisumia. Eilen koulutuksen loppuessa muiden kohteiden oppaat siirtyivät kohteisiin, mutta meidän tiimi lähti Antalyan lentoasemalle, josta kaikki ruotsalaiset oppaat mukaan lukien tiiminvetäjämme lähtivät takaisin Ruotsiin kolmen maissa yöllä. Mä ja tanskalainen opas, Natasha, nukuttiin muutama tunti Antalyan oppaiden asunnolla, ja sen jälkeen Natasha lähti Tanskaan hakemaan viisumiaan. Normaalisti Kusadasiin siirtyvät oppaat menee yhdessä bussilla kohteeseen, ja kuljettavat samalla kauden aikana tarvittavat tavarat sinne. Nyt matkustan kuitenkin yksin koko 600km matkan kuuden laukun kanssa! Toivon mukaan viisumeiden kanssa kaikki menee hyvin, ja loput tiimimme jäsenet ehtivät takaisin keskiviikkona alkavaan kauteen mennessä. Meillä on hiukan erilainen aikataulu näin alkuun, koska mitään ei ehditä järjestää ja valmistaa ennen ensimmäisten hotellivieraiden saapumista. Ekat viikot tulee siis olemaan todella kovaa kiirettä, koska kaikki nämä valmisteluihin tarkoitetut päivät jäävät välistä. Arvelen kuitenkin, että kaikki järjestyy jollain tavalla, ja kyllähän meikäläinen tarvittaessa vääntää vähän ruotsia ja tanskaa jos en saa muita tiimiläisiä ajoissa takaisin. :-D
 

----

Kun pääsin tähän asti tekstissäni, tapahtui bussissamme onnettomuus. Bussikuski joutui tekemään äkkijarrutuksen, ja bussissa tarjoilijana toiminut mies kaatui, löi päänsä ja meni tajuttomaksi. Bussi pysähtyi, ja paikalle soitettiin ambulanssi. Loukkaantunut mies kouristeli, mutta ei reagoinut puheeseen tai muuhun. Kun ambulanssi oli hakenut miehen, jatkoimme matkaa. Mua on sen jälkeen todella mietityttänyt, että kuinka sille miehelle oikein kävi. Se oli todella mukava kaveri, toi mulle jopa tyynyn kun nukuin bussissa, ja yritti jutella kaikille turisteillekkin, vaikkei juurikaan puhunut englantia. Ihan kauhee juttu :-( Liikenne täällä on aivan hullua! Tän onnettomuuden takia matka Kusadasiin kestikin 8 tuntia!

Nyt oon kuitenkin Kusadasissa, ja tällä hetkellä täällä on vielä hieman ongelmia internetin kanssa. Toivon mukaan se saadaan fiksattua piakkoin, ja pystyn päivittelemään paremmin. Tänään saatiin myös ruotsalaiset aktiviteettioppaat takaisin, ja huomenna aloitetaan sitten työt. Mulla olis vielä vaikka mitä kerrottavaa, ja paljon kuvia, mutta säästetään ne ens kertaan! Nyt nimittäin painun petiin, koska herätys on jo kuudelta.

<3: Kata